1262472.jpg


Tämän kakun tein jouluksi,mutta nyt vasta laitan ohjeen. Minä tein tästä ohjeesta kaksi kakkua,koska vuokani olivat pienen kokoisia.

 

1 kananmuna

1 dl sokeria

1 dl vahvaa kahvia

1 dl siirappia

1 dl sulatettua margariinia tai voita

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

1 dl rusinoita

1 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

 

Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Voitele ja jauhota rengasvuoka. keitä kahvi ja sulata rasva. Jäähdytä ne. Sekoita jauhoihin rusinat, leivinjauhe, sooda ja mausteet. Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kahvi, siirappi, sulatettu rasva ja jauhoseos. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 60 minuuttia. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä. Säiltyä kakku suljetussa muovipussissa, ettei se pääse kuivumaan. Kakku on parhaimmillaan viikon kuluttua.