Törmäsiin tällaseen generaattoriin ja ajattelin laittaa sen tänne:) tämän generaattorin löydät täältä

 

Jenni tuuppautui maailmaan eräänä loskaisena yönä. Välittömästi näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli isohko ja he anelivat armoa Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä kiusattiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan finnit, niinpä ajankuluksi tuli paperipiirakat.

Jenni kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin ymmärtäväiseksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä tummat silmät.
Haureudesta johtuen hän oli hyvin pikkumainen. Lempiruokaansa pottulaatikkoa hän sai työskennellen kokin apulaisena.

Jenni ei tupakoi eikä nuuskaa koska on fiksu ihminen. Alkoholia hän juo miehistönkuljetusvaunussa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.